Sisältöspämmi on halpaa ja valmiiksi pilaantunutta

Spam-säilyketölkkejä pinottuna.Me kaikki törmäämme usein sivustoihin, joissa tuntuu olevan jotain vialla – vaikka emme osaisi tarkkaan sanoa mitä.

Todennäköisesti kyse on verkkoa piinaavasta sisältöspämmistä.

Näin tunnistat sisältöspämmin

Sisältöspämmiä julkaistaan jatkuvasti eri digitaalislla kanavilla. Seuraavat tuntomerkit auttavat sinua tunnistamaan verkkosivustojen spämmin:

  1. Sivulla on paljon tekstiä, mutta vain vähän asiaa. Jos sivu on julkaistu vakavasti otettavan tuntuisella yrityssivustolla, on roskasisällön takana tavallisesti pyrkimys saada sivustolle kävijöitä Googlesta. Silloin tekstin määrä korvaa helposti laadun.
  2. Tekstin tarkoitus ja viesti jäävät lukijalle epäselväksi. Usein tavoitteena on kerätä kävijöitä hakukoneesta ja saada heidät klikkaamaan mainoksia. Silloin viestillä ei ole juuri väliä.
  3. Sisältö on usein kielellisesti kömpelöä. Teksti ei ole ole ammattilaisen kirjoittama, eikä sitä välttämättä ole edes tarkoitettu luettavaksi.
  4. Verkkosivustoilla julkaistavan sisältön kohdeyleisö on epäselvä. Tarkoitushan on vain haalia tiettyjä hakusanoja googlaavat verkkosivustolle.
  5. Spämmillä on aina kaupallinen tarkoitus.

Sisältöspämmin julkaisukanavat

Verkossa sisältöspämmi esiintyy eri muodoissa, hiukan julkaisukanavasta riippuen. Kanavasta riippumatta sisältöspämmi on lukijan kannalta useimmiten hyödytöntä.

Webin sisältöspämmiä julkaistaan sisältöfarmeilla, artikkelitietokannoissa, yritysten verkkosivuilla, vieraskirjoituksina blogeissa ja blogien kommenteissa.

  1. Sisältöfarmin tarkoitus on julkaista mahdollisimman halvalla tuotettuja, hakukoneoptimoituja sisältöjä. Hakukoneet tuovat sivustolle kävijöitä, joiden napsauttaessa mainoksia kertyy sisältöfarmin ylläpitäjälle tuloja.
  2. Artikkelitietokannat julkaisevat nekin sisältöspämmiä. Toisinaan sisältöspämmiä kutsutaan fiinisti artikkelimarkkinoinniksi. Useimmiten kyse on tosiasiassa vain hakukonetulosten manipuloimiseksi kirjoitetuista artikkeleista, joista linkitetään oman yrityksen sivustolle.
  3. Vakavasti otettavien yritysten verkkosivuilla kyse on tavallisesti hakukonenäkökulman sanelemista laskeutumissivuista, joiden tarkoitus on tuoda sivustolle kävijöitä Googlesta. Silloinkin sisällön laatuun on harvoin kiinnitetty riittävästi huomiota.
  4. Toisinaan vieraskirjoitukset heikkotasoisissa blogeissa täyttävät nekin roskasisällön tuntomerkit. Silloin vieraskirjoituksen motivaationa on usein pelkästään hakukonesijoituksen parantaminen linkkien avulla, aivan kuten artikkelitietokantojen kohdalla.
  5. Kommenttispämmi on sekin yksi roskan muoto. Tällöin kyse on blogiartikkeleiden kommentoinnista oman tuotteen tai sivuston mainostamiseksi.

Sisätöspämmi ei ole sisältömarkkinointia

Sisältömarkkinointi ja sisältöspämmi eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Sisältömarkkinoinnin tarkoitus on luoda uutta kysyntää, tehdä lukijoista yrityksen asiakkaita. Silloin sisältö täytyy kirjoittaa oikealle kohderyhmälle, johon halutaan vaikuttaa. Sen on houkutettava, koukutettava, vakuutettava ja suostuteltava. Vasta silloin sisältömarkkinointi tehoaa.

Roskan julkaisija taas on kiinnostunut lähinnä sivuston kävijämäärän kasvattamisesta ja mainosklikkauksista. Häntä ei juuri kiinnosta se, lukeeko kukaan tekstiä vai ei. Silloin viestilläkään ei ole väliä.

Valitettavasti monet eivät ymmärrä eroa sisältömarkkinoinnin ja sisältöhutun välillä. He kuvittelevat tekevänsä sisältömarkkinointia, mutta julkaisevat todellisuudessa spämmiä.

Spämmiä myydään kilotavarana

Kun tunnistat sisältöspämmin, osaat vaatia enemmän myös oman yrityksesi verkkoteksteiltä.

Sisältöspämmiä ostetaan ja myydään kilotavarana. Viisi tai kymmenen senttiä sanasta maksava saa toki vastinetta rahalleen: leiskantäytteeksi kelpaavaa huttua, joka sopii mainiosti mainosblokkien välejä täyttämään.

Aina hinta ei tietenkään kerro tekstin laadusta.

Jos maksat teksteistä vähän, saat varmasti spämmiä. Toisaalta hintakaan ei ole laadun tae. Huonolla tuurilla olet maksanut kunnon copystä, mutta saanut ruudun täydeltä roskaa.

Siksi sinun on ostajana oltava tarkkana: älä pihistele sisältöjä ostaessasi, älä hyväksy roskasisältöjä sivustollesi.

Jos virhe on jo tapahtunut, on syytä ryhtyä toimeen. Aloita suursiivous sivustollasi ja korvaa roskasisällöt kunnon teksteillä.

Se kannattaa varmasti!

Piditkö lukemastasi? Kiitä kirjoittajaa klikkaamalla alla olevia linkkejä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *