Upea käyttäjäkokemus ei riitä, jos sisältö ei rokkaa

akihabara

Verkkosivuilta odotetaan enemmän kuin aikaisemmin. Näyttävät sivut jäävät katsojan mieleen valjuja sivuja helpommin ja ne voivat levitä verkossa viraalisti.

Pelkkä vau-efekti ei kuitenkaan riitä. Se kävi selvästi ilmi viime viikon lomamatkallani Japanissa.

Tokion käyttäjäkokemus on huikea

Tokion käyttäjäkokemus on upea. Ginzan tavaratalot, huippumuotia myyvät kaupat ja kalliit koruliikkeet tekevät vaikutuksen jokaiseen. Aalloksi muotoillut tai kierteelle käännetyt pilvenpiirtäjät jäävät varmasti mieleen.

Akihabaran elektroniikkakaupunginosan ostoskadun seinäpintojen näyttävät perusvärit, seinän kokoiset anime-hahmot ja liikkeissä soiva j-rock ovat jättikokoista 3-d-multimediaa.

Monen webbisuunnittelijan mielestä kaikki olisi varmasti kohdallaan. Tokio oli visuaalisesta näyttävä. Kaupunki teki minuun suuren vaikutuksen ja ensivierailuni tuskin jää viimeiseksi.

Onko tavoite on siis saavutettu? Syntyivätkö kaupat?

Ei ainakaan minun osaltani, eikä kyse ollut pelkästään hintatasosta. Kyse oli pikemminkin siitä, että tarjolla ei ollut oikeanlaisia sisältöjä ymmärtämälläni kielellä.

Kaupungin sisällöt jäivät ymmärtämättä

Tokiossa en esimerkiksi ymmärtänyt japaninkielisiä opasteita tai kauppojen sisäänheittäjien puhetta.

Kauppaan saavuttuani keskustelu myyjän kanssa oli aina hankalaa, koska yhteistä kieltä ei löytynyt.

Sen vuoksi poistuin Akihabaran elektroniikkaliikkeistä ilman ensimmäistäkään ostosta.

Kuitenkin tarjolla oli valtava valikoima kiinnostavaa tietotekniikkaa. Ymmärsin myytävistä artikkeleista lähinnä valmistajan, tekniset ominaisuudet ja hinnan.

Ne eivät kuitenkaan riittäneet tekemään minusta, satunnaisesta Akihabaran elektroniikkataivaan (tai -helvetin) kävijästä ostajaa.

Tekniset speksit riittävät toki asiantuntevalle ostajalle, joka haluaa lähinnä vertailla vaikkapa teratavun tai gigahertzin hintaa eri tuotteiden tai kauppojen välillä.

Kaltaiselleni ostajalle se ei kuitenkaan riitä. Minulle nykytekniikka on käytännössä aina riittävän nopeaa, tehokasta ja näyttävää.

Puhe ja teksti myyvät

Silti verkossa ja kaupassa tarvitaan sisältöjä, jotka sysäävät minut ostamaan tuotteen. Pelkkä visuaalinen ilme ja tekniset speksit eivät saa minua ostamaan — sen paremmin kivijalkakaupassa, tavaratalossa kuin verkkokaupassakaan.

Sen sijaan minulle on kerrottava, mihin voin käyttää tuotteita ja miksi minun kannattaa luopua vaivalla ansaitsemistani yeneistä.

Myyjän tai sisällön on lievennettävä epäluuloani, kannustettava ostamaan ja vakuutettava minut siitä, että elämäni muuttuu ostoksen myötä paremmaksi.

Siihen hienokaan käyttäjäkokemus ei kykene.

Piditkö lukemastasi? Tilaa blogin RSS-syöte ja tykkää Apusanasta Facebookissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *